EtusivuParisuhdekoulutusTyönohjausYksityishenkilötKolumnit Työyhteisökoulutus
Becker-koulutus
Etusivu


Puh. 045 650 8720 ja 040 555 8666
info@beckerkoulutus.fi

www.beckerkoulutus.fi
Hauenkalliontie 2 B 56, 02170 Espoo
 



Parisuhdekoulutus pariskunnille yksilöille

Elämäntaitokoulutus yksilöille

Työnohjaus ja valmennus yksilöille ja ryhmille

Työnohjaus ja valmennus työyhteisöille

      

Parisuhdekoulutus Beckerien tapaan

Haluamme jakaa tässä muutamia  ajatuksia, koska niiden syntyminen on ollut mahdollista vain sen kautta, että olemme jäsentäneet oman elämänkokemuksemme lisäksi satojen asiakkaiden ja pariskuntien kertomuksia heidän omista vaiheistaan. 

“Ei se toiminut” on nykyisin tuhkatiheään mediassakin nähty ja kuultu selitys sen jälkeen, kun kaksi ihmistä on lopettanut parisuhteensa. Tuo repliikki heijastaa vähän sellaista asennoitumista, että on toisen ihmisen asia tehdä minut onnelliseksi. Minä ensin tarvitsen jotakin ja etsin sitten käsiini sellaisen olion, joka tyydyttää nuo tarpeeni, itselleen paljoa pyytämättä. Ikään kuin minulle syntyisi mielihalu vaikkapa juoda pirtelöä ja menisin kodinkoneliikkeeseen ostamaan tehosekoitinta. Kun kotiin tuotu laite sitten ryöpyttääkin lillingin vasten pärstää ja pitkin keittiön seiniä, päästän herkästi tuon “ei se toiminut” –tuomion ja heitän vehkeen rojukoppaan. Ja ei kun ostamaan kaupasta toista mallia, mistä kauppias on tietysti kovin mielissään. Ja sitten taas kolmatta...

Ei juolahda mieleen, että voisi hieman tutkia sitä laitetta: miten se on rakennettu, miten ajateltu käytettäväksi, miten se on koodattu, mihin se pystyy ja mihin ei sovellu. Ja ennen kaikkea: olisiko siinä tavassa, millä minä laitetta käsittelin, selitys ei-toivottuun tulokseen? Olisiko omassa toiminnassa jotain korjaamisen varaa: olisivatko haitalliset seuraukset estettävissä huolellisuudella, varovaisuudella, kärsivällisyydellä, hellemmillä otteilla tms.

 “Ei se toiminut, vaikkei mitään tehtykään” olisikin osuvampi kuvaus kariutuneista parisuhteista, joissa ensin pyritään löytämään Se Oikea ja sitten “istumaan valmiiseen pöytään”, vailla mitään ponnistelua parisuhteen selvittämiseksi, kehittämiseksi ja rakentamiseksi.

 “Rakkaus on taito, jota on opiskeltava niin teoriassa kuin käytännössä”, kirjoitti maailmankuulu psykiatri Erich Fromm. Jos ei rakastamisen taitoa aktiivisesti kehitä, ihminen jää niiden kykyjen ja toimintamallien varaan, jotka hän on kasvattajiltaan saanut. Tästä syystä useimpien ihmisten parisuhde onkin kopio tai korkeintaan muunnelma omien vanhempien parisuhteesta. Jos vanhempien liitto on ollut onneton ja riitainen, miten omasta voisi tulla sen parempi? Voimme omien havaintojemme perusteella yhtyä mm. Ted Sigorswyn esittämään käsitykseen, että vain viidesosalla perheistä on niin hyvin toimivat vuorovaikutusmallit, että lapsen myöhempi oma parisuhde onnistuu automaattisesti – toisin sanoen että vanhemmilta saadut hyvät mallit ohjaavat häntä tiedostamattomalla tasolla hyvään tulokseen. Kaikkien muiden eli 80 prosentin ihmisistä on työskenneltävä aktiivisesti taitojensa parantamiseksi, jos mieli onnellista yhteiselämää viettää.

 Rakkaus eli rakastaminen on täysin eri asia kuin rakastuminen. Rakastuminen on aivojen primitiivisemmissä osissa tapahtuva tahdosta riippumaton prosessi, järjetön “hormonihumala”, jonka biologinen tarkoitus on saada kaksi yksilöä parittelemaan ja sukua jatkamaan. Rakastumiselle ovat ominaisia täysin todentuntuiset tunnekokemukset, joista monet eivät kuitenkaan pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Siinä vaikuttaa tunteensiirto- eli transferenssi-ilmiö, jossa rakastumisen kohde herättää meissä niitä tunteita, joita tunsimme aikoinaan lapsuutemme avainhenkilöitä kohtaan; rakastumme kumppanissamme yleisimmin äitiimme tai isäämme. Rakastuminen on siis monella tapaa harhaista.

 Rakastumiseen kuuluu sekin, että vaikka kohtaamme aluksi ventovieraan ihmisen, kuin tyhjän taulun, maalaamme hänet pikavauhtia mieleiseksemme ja tutuksi omilla “väreillämme”: tyydyttämättömillä tarpeillamme, toiveillamme, kuvitelmillamme. “Luulo ei ole tiedon väärti” tai “parempi katsoa kuin katua” –kansanviisaudet eivät todellakaan kuulu rakastuneen mielenmaisemaan.

 Rakastuminen menee aina vääjäämättä ohi noin puolessa vuodessa. Rakastumisvaiheen ajan pariskunta pystyy jotenkin pysyttelemään e. m. illuusioissaan eli harhakuvissaan, mutta sen jälkeen havaintokyky ja todellisuudentaju alkavat elpyä. Kumppanit siirtyvät myös huomaamattaan kosiskeluvaiheen viehättävästä käyttäytymisestä lapsuusperheissään oppimiinsa arkielämän rooleihin. Tarkemmin katsoen kumppanista alkaakin paljastua yhtä ja toista epätyydyttävää, jota on aiemmin katsonut läpi sormien tai kuitannut piristäväksi erikoisuudeksi. “Elämä on sarja hermojärkytyksiä”, totesi edesmennyt Sibelius-professori Erik Tawaststjerna, ja näitä karmeita pettymyksiä voi tulla puolisoillekin vuosien varrella melkoinen sarja, kun todellisuus – puolisoiden erilaisuus – väistämättä paljastuu omien harhakuvien alta. “Hän muuttui aivan eri ihmiseksi”, saattaa joku tuskissaan parahtaa.  Ei hän muuttunut, todellisuus vain paljastui ja toinen ehkä vaihtoi rooliaan. Kaikki se oli ollut hänessä koko ajan.

 Erilaisuuden hyväksyminen on ihmisyksilön ja koko ihmiskunnankin keskeisiä ongelmia, ja sen eteen parisuhteessa väistämättä joutuu, sillä me kiinnostumme pariutumisvaiheessa nimenomaan erilaisista, emme itsemme kaltaisista  ihmisistä. Toisen erilaiset piirteet aktivoivat ne samat asiat siinä osassa omaa  persoonallisuuttamme, jonka pidämme piilossa, jota emme vielä uskalla itse elää todeksi.

 Monessa tapauksessa käy niin, että erilaisuuden paljastumista ja siitä seuraavia harhakuvien luhistumisia ei kestetäkään, vaan pariskunta joutuu kriisiin ja eroaa. Etsitään sitten uudet kumppanit, joiden kanssa voi jatkaa illuusioiden rakentelua. Silloin menetetään valitettavasti aikaa ja mahdollisuus oppia parisuhteen rakentamista.

Toimiva ja hyödyllinen tapa olisi kuitenkin se, että pyrittäisiin aktiivisesti saamaan selko todellisuudesta ja pääsemään eroon harhakuvista, olivatpa ne miten miellyttäviä tahansa. Jos todellisuudeksi paljastuu se, että kumppani on narsisti, jonkin lajin addikti, rikollinen, piintynyt yksineläjä tms., on aivan paikallaan harkita, onko pysyvässä parisuhteessa jatkaminen mielekästä. Mutta jos puoliso ei ole mikään tällainen vaan tavallinen, omanlaisensa eläjä, kannattaisi valmistaa ajattelemalla realistinen ja hyväksyvä – tai ainakin sietävä – suhtautuminen hänen erilaisuuteensa. Sellaisen Ainoan oikean löytäminen, joka sopisi kohta kohdalta minun kaikkiin puutteisiini ja omituisuuksiini kuin abloy-avain lukkoonsa, on nimittäin varsin mahdoton ja lapsekas toivioharha. Parhaimmassakin parisuhteessa on vuosien mittaan paljon sellaista mistä asianomaiset eivät suinkaan pidä, paljon sietämistä, mutta realistinen ja suopea asennoituminen vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että naimakauppa on kannattava: parisuhteen ilot ja hyödyt ovat pääosassa ja painavat vaa´an puolelleen.

 Realismia on myös nähdä se, että pitkässä parisuhteessa voi olla erilaisia jaksoja: ajoittaista etääntymistä ja sitten taas lähentymistä. Se heijastaa mielten sisäistä liikuntoa eikä ole vaarallista, kunhan keskusteluyhteys tietoisesti aina säilytetään. Luonnollinen parisuhteen tapahtumakulku on sekin, että suhteeseen alkaa pian aikaa kertyä kaikenlaista elämän rasitusta, pinnanalaista kuonaa, joka sitten pulpahtaa pintaan aiheuttaen huonoja tunnelmia ja kiistoja. Sekään ei ole mikään ongelma, kun pidetään mielessä parisuhteen yhteinen kokonaiskuva ja tunnekuohujen ohi mentyä selvitetään asiat ja puhdistetaan syntyneet kuonat. Näin parisuhde ei väsy, kulu eikä vanhene vaan uudistuu säilyen elävänä ja tuoreena iästä riippumatta. Silloinhan ollaankin hyvin lähellä ikiliikkujan keksimistä, eikö vaan... 

Lisää tietoja Parisuhde-sivullamme. Tervetuloa opiskelemaan kanssamme.


Puh. 045 650 8720 ja 040 555 8666
info@beckerkoulutus.fi
www.beckerkoulutus.fi
Hauenkalliontie 2 B 56, 02170 Espoo




Lisätietoja työstämme vaikkapa kirjastamme Eri Nainen.   

Kirja on vielä saatavilla ainakin kirjastoista.



Mitä persoonallisuuden kehittäminen on? Miten oman ajattelunsa muuttaminen ja itsensä kehittäminen onnistuu?
Miksi ja miten se tehdään?
Tästä kertoo kirja ERI NAINEN - Voiko itseään ja elämäänsä muuttaa? (Kirjapaja 2009).
Toimittaja ja kirjailija Hanna Jensen on kirjoittanut tämän kirjan Meri Saarnilahti-Beckerin elämästä.
Siinä tarkastellaan muutoksen mahdollisuutta  yksityiselämässä ja työssä. Merin esimerkki osoittaa, että persoonallisuuden eli luonteen muuttaminen jopa kauttaaltaan on mahdollista, olipa synnynnäiseltä  temperamentiltaan mitä lajia tahansa.


Puh. 045 650 8720 ja 040 555 8666
info@beckerkoulutus.fi
www.beckerkoulutus.fi
Hauenkalliontie 2 B 56, 02170 Espoo





Meri
Pentti
EtusivuParisuhdekoulutusTyönohjausYksityishenkilötKolumnit Työyhteisökoulutus
Becker-koulutus